Hyvin työllistävä metsäkoneenkuljettajan ammatti houkuttelee

 7.4.2021

Samiedussa metsäkoneenkuljettajiksi opiskelevilla on käytössään 12 simulaatiokonetta, joista kaksi on varustettu virtuaalilaseilla. Simulaattoreilla harjoitellaan muun muassa hakkuukoneen käyttöä, ajokoneen kuljettamista sekä puutavaran lähikuljetuksia.

Vuoden 2019 lopussa julkaistu nuorten metsäbarometri sen kertoo: nuorista lähes 90 prosenttia pitää metsää erittäin tai melko tärkeänä. Tätä mieltä ovat myös Samiedussa metsäkoneenkuljettajiksi opiskelevat Elsa Muhonen, Siiri Pölönen, Hanna Viinanen ja Eemeli Kapanen.

Muhonen, Pölönen ja Kapanen ovat saaneet kipinän metsäkoneisiin kotoaan, sillä heidän perheensä toimivat alalla yrittäjinä.
– Olen päässyt ajamaan pari kertaa metsäkonetta ja tiedän, että haluan metsäkoneenkuljettajaksi, Muhonen sanoo.

Opiskelutovereitaan kokeneemman Viinasen taustalla on puolestaan 14 vuoden työrupeama Metsä Woodilla. Hän toteaa haluavansa katsoa alaa toisesta näkövinkkelistä, ja palo metsäkoneen puikkoihin on kova.
– Toisaalta tämä koulutus antaa eväitä metsänhoitoon, vaikka en koskaan tekisikään töitä metsäkoneenkuljettajana.

Opiskelijoilla on myös muita perusteluja, miksi kannattaa opiskella juuri metsäkoneenkuljettajaksi. Kapanen pitää tärkeänä, että koulutus takaa lähes varman työpaikan. Pölönen nostaa esille hyvän yhteishengen.
– Kuulin Samiedussa opiskelevilta kavereiltani, että täällä on hyvä yhteishenki, ja se pitää kyllä paikkansa.

Metsäalan opettaja Timo Parkkinen sanoo, että lisäksi monelle hakijalle iso houkutin on koulutukseen sisältyvä kuorma-autoon oikeuttava C-luokan ajokortti.
– Muita merkittäviä etuja ovat maksuton kouluruokailu kolmesti päivässä sekä työvaatteet. Samoin asunto järjestyy koulun puolesta, opiskelijat täydentävät listaa.

Samiedussa on panostettu simulaatio-opetukseen

Samiedussa metsäkoneenkuljettajiksi opiskelevilla on käytössään 12 simulaatiokonetta, joista kaksi on varustettu virtuaalilaseilla. Simulaattoreilla harjoitellaan muun muassa hakkuukoneen käyttöä, ajokoneen kuljettamista sekä puutavaran lähikuljetuksia.
– Simulaattoriharjoitukset ovat hyödyllisiä erityisesti ohjausjärjestelmän oppimisen kannalta, Muhonen toteaa.

Pölönen uskoisi olevansa täysin hukassa oikeiden koneiden kanssa ilman simulaattoreita. Kapanen kuvaa simulaatioharjoitusten hyötyjä konkreettisemmin.
– Otan ohjaamon lasin läpi tulevan pöllin mieluummin otsaan virtuaalisesti kuin livenä, hän nauraa.
Parkkinen toteaa, että simulaattoriopetuksen jälkeen opiskelijat ovat valmiimpia käyttämään oikeaa metsäkonetta.
– Tositoimiin ei voi mennä vajavaisilla taidoilla. Se ei ole kenenkään etu.